Powered By Blogger

Kävijöitä

maanantai 2. helmikuuta 2015

Sanur, Bali

AirAasian laskeutuessa Denpasarin lentokentälle, näky koneen ikkunasta oli kyllä jotain niin kaunista, että kaikki haaveet muuttui juuri sillä hetkellä todeksi. Aurinko paistoi ihanasti, meri, pitkät valkeat rannat ja se uskomaton vehreys kaiken sen kauneuden keskellä.

Poistuttuamme koneesta kaikki velvollisuudet tuli täytettyä todella nopeasti, koska kenttä vaikutti aamupäivällä melkeinpä autiolta. Jopa viisumin hommaaminen sujui ihan muutamassa minuutissa, jota siis emme olleet etukäteen hankkineet. Viisumi Indonesiaan maksoi 35 taalaa, jonka maksamiseen olisivat käyneet myös eurot.

Kohta olimmekin sitten jo täydellisen hässäkän keskellä, juuri sellaisessa painajaisomaisessa kaaoksessa. Joka puolella huudeltiin taksia ja laukkua revittiin kannettavaksi. Minun suurin työ oli pysytellä Esan perässä, ettemme eksyisi tässä vaiheessa toisistamme, kun puhelimissakaan ei ollut minkäänlaista korttia.

Rahaa vaihdoimme vain vähän lentokentän rahanvaihto pisteessä, sillä tunnetusti kentällä kurssi on huonompi. Taksin otimme helppouden vuoksi suoraan kentän infopisteestä, puolen tunnin matka hotelille maksoi 150 000 rupiaa (n. 10€).

Saavuimme bookingin kautta varaamaamme hotelli Sanur Agungiin, ensivaikutelma oli kotoisa ja levollinen. Uima-allas ihan mukava puhtaannäköinen, juuri sellainen, kuin mitä maksamaamme hintaan voi odottaa. Huoneet tosin olivat pienet, mutta toisaalta emme tulleet tänne huoneeseen istumaan. Nyt meille riittää että sänky on mukava ja kylpyhuone siisti ja mikä ihan luksusta suihkusta tulee lämmintä vettä :) Hotellista maksamamme hinta oli noin 25€/ yö, joten hinta / laatusuhde on ihan kohdillaan.




 
Pian huomasimme hotellimme sijaitsevan melko kaupungin laitamilla ja liikkuminen ainakin jalkaisin oli todella hankalaa, johtuen ihan hirvittävän kovasta liikenteestä. Tien vierustoilla oli toki jalankulkijoille omat kaistat, mutta niillä saattoi ihan yllättäen olla jopa metrin pudotus suoraan kaivoon, joka kulki alapuolella. Varsinkin iltaisin pimeässä ne olivat ihan hengenvaaralliset, joten turvallisin tapa jalkaisin liikkua oli kuitenkin ehkä kävellä autokaistalla.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti