Lähtöpäivän aamuna herätys oli varattuna seitsemäksi, makuuhuoneen oveen koputettiin, niinkuin jokaisena aikaisempanakin aamuna siellä ollessamme, breakfast is ready sir!
Tosin minä en kyllä ollut juuri edes nukkunut, olin vaan odotellut nukkumattia ja miettinyt kulunutta pariviikkoista.
Olimme aikaisemmin rannalla ollessamme tutustuneet Indonesialaiseen pariskuntaan, rouva oli lupautunut heittämään meidät lentokentälle. Autossa hänellä oli pieni paketti Esalle, joka kyllä sai melkein liikuttumaan. Aikaisempina päivinä Esa oli kovasti kehunut hänen miehensä shortseja ja kysellyt mistä sellaisia voisi saada, vaimo oli käynyt reissullaan Ubudiin etsimässä niitä, mutta kertoi ettei ollut löytynyt. Nyt kuitenkin hän autossa ojensi paketin ja sanoi, You Are now like my husband brother, paketti sisälsi kahdet juuri samanlaiset shortsit :)
Lentokentällä suoritimme normaalit rutiinit, jotka sujuivat pikavauhtia. Indonesiassa on käytössä maastapoistumismaksu, joka on 200 000 rubia, maksu muuten oli ihan hiljattain noussut. Ennen matkalle lähtöä olimme lukeneet sen olevan 150 000, onneksi tarkistettiin vielä asia, että osasimme varata riittävästi rahaa. Todennäköisesti siihen olisi myös luottokortti käynyt ja ainahan kentällä on pankkiautomaatitkin käytössä.
AirAasian kone lähti juuri ajallaan matkaan, vielä viimeiset vilkaisut nousevan koneen ikunasta, paratiisisaari näytti edelleen yhtä lumoavalta ja kauniilta, kuin tullessamme. Kone oli siisti, tilava ja henkilökunta erittäin ystävällistä. Reilun neljän tunnin matka taittui nopeasti ristikoita täytellessä, korvatulpat korvissa takana miltei koko matkan itkevän vauvan vuoksi. Edessä istui nuoripari, joka oli niin "ällörakastunut", että oikeastaan olisi pitänyt olla silmälaputkin silmillä :)
Rutiinit lentokentällä sujuivat taas vaivattomasti ja nopeasti, pian olimme jo löytäneet vapaan taksinkin, jolla lähdimme jatkamaan matkaa. Alkumatkaa hidasti Kuningasperhe, joka osui kanssamme samoille huudeille. Tiet olivat hetkellisesti kokonaan suljettuina, kun teimme tilaa Kuninkaallisille. Alun kankeuksien jälkeen matkanteko jatkui verkkaisesti kohti määränpäätämme. Minulla ilmeisesti alkoi matkaväsy jo painaa, sillä nauroin kaikelle mitä kuski sanoi. Ilmeisesti nauru oli tarttuvaa, koska pian myös kuski nauroi kaikille minun jutuilleni, vaikka tuskin välillä edes tiesimme mistä toinen puhuu. Mutta matkanteon pääasiahan on, että kaikilla on hauskaa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti