Täytyy lähteä, että voi palata

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös tämä meidän vierailumme täällä paratiisisaarella. Mieli on haikea, uskomattoman ihanan päivän päätteeksi. Jopa pieni kyynel vierähti äsken silmäkulmaan, miettiessäni kulunutta kolmea viikkoa. Edelleenkin... kuten myös vuosi sitten totesin, täällä asuu ainakin tähän mennessä näkemäni ihanimmat ihmiset -yksinkertaisesti maailman ihanimmat ja ystävällisimmät ihmiset.

Päivät täällä ovat kuluneet todella nopeasti, mutta  toisaalta aika ikäänkuin pysähtyy, tuntuu että ensimmäisestä päivästä on pieni ikuisuus. Tässä matkasta on ollut poikkeuksellista se, että olemme viihtyneet todella hyvin rannallla, lukien kirjoja ja katsellen ihmisten touhuja.

Samoissa merkeissä myös viimeinen päivä kului  nauttien auringosta, merestä ja sametisen pehmeästä tuulesta! Päivät täällä alkaa olla todella kuumia, ihan selvästi kohti kesää mennään. Yksi hyvä paikka käydä viilentumässä on muuten 5D cinema, eikun tuolista kiinni ja kosken laskuun!

Ehdottomaksi suosikiksi meillä on täällä ruokapaikoista tullut Bali Bagus, jossa olemme käyneet useampana iltana. Paikka on pieni ja tunnelmallinen, ruoka erinomaista ja ihan käsittämättömän halpaa. Ruokaan kuuluu tervetuliaisjuoma, salaattibaari ja lopuksi tarjoillaan vielä tuoreita hedelmiä. Voitteko kuvitella, että tuon kaiken saa kaksi henkeä alle kympillä!

Viimeisenä iltanamme paikalla oli nyös laulaja kitaransa kanssa..."No women no cry, no Bali no cry"...ja mullahan vierähti tippa silmäkulmaan. Siinä samassa talon isäntä tuli paikalle  ja antoi Esalle lahjan. Tämä kaikki saattaa kuulostaa hiukan naiville mutta toivoisin niin löytäväni sanat, millä voisin tämän tunnelman kuvailla. Ehkäpä se on myös niin, että se vain täytyy jokaisen itse kokea. Toisaalta saattaahan se olla myös niin, että joku toinen voi olla asiasta eri mieltä.- tämähän on minun oma vaatimaton kokemukseni, minulle aito ja niin todellinen.  Suotakoon minun vielä kerran sanoa, näistä ihmisistä muodostuu paratiisisaari ❤️

Lennon lähtöön on aikaa vielä muutama tunti, mikäs sen mukavampaa kuluttaa aikaa, kuin "köllötellä" uima-altaassa! Tai nythän mä sen hokasin, vielä ehtisi käydä jalkahietonnassa! Sharong päälle ja menoksi 😃

                                        

Terkuin Tarja ❤️
 

Ps. Nämä ihmiset eivät voi uskoa, että palaamme lumisateen keskelle Suomeen!

Nusa Dua, Kuta ja Kerobokan Prison

Kyllä lomallakin voi olla kiirettä, jos päivän ahtaa oikein täyteen. Jopa kuski hieman ihmetteli, kun kävimme sopimassa hintaa kierrokselle, että  aiommeko todellakin käydä kaikissa paikoissa samana päivänä. Kyllähän me aioimme, aikamme alkaa täällä päiväntasaajalla käydä vähän vähiin.

Lähdimme ajamaan kohti Nusa Duata, jossa meillä oli oikeastaan vain yksi tavoite, hoitaa tuliaiset ajantasalle. Olimme kuulleet, että siellä on suuri ostosparatiisi Bali Collection. Huhut pitivät paikkansa, siellä todellakin oli kauppoja jos jonkinmoisia. Sieltä löytyy monenlaista merkkiliikettä, myös paikallisia koriste esineitä, vaatteita, hajuja....Joka matkalta täytyy myös kotia sisustaa matkamuistoilla, tällä kertaa löysimme seinillemme muutaman aforismitaulun.

Retkemme jatkui kohti Kutaa, matkanteko täällä on melko hidasta, koska teitä täyttää jos jonkinmoiset kulkijat. Kutalla myös parkkipaikan löytäminen on haasteellista, mutta viimein löysimme paikan meren rannalta.

Kävelimme autosta suoraan Balilaisiin hautajaisiin, täällä se ei onneksi ole mikään "nolojuttu", koska ne ovat täkäläisen uskonnon mukaan ilonjuhla, johon kaikki ovat tervetulleita. Hautajaisisissa vainaja poltetaan valtavalla roviolla taivaan tuuliin ja " hän jatkaa matkaansa", gamelan musiikin soidessa. Hautajaisvieraat iloitsevat ja ovat ihan kuin piknikillä rannalla.

Lopulta löysimme rannan kautta tiemme etsimiimme basaareihin, ja niitähän täällä riittää. Mutta huh hellettä, voitte varmaan kuvitella kuinka kuumaa siellä on sisällä, kun lämmintä on +35, ilma ei kulje ja väkeä on kuin pipoa. Hiki virtaa vuolaimenaan pitkin selkärankaa, happi tuntuu loppuvan hetkellä millä hyvänsä. Mutta niin me vain löysimme etsimämme ja saimme jatkaa matkaa viileässä autossa. 

Olen tällä matkalla saanut kuulla rakkaalta aviopuolisoltani jännittävän tarinan, jos toisenkin Kerobokan vankilasta. Hän osti Australiasta kirjan matkalukemiseksi, joka kertoo tuon vankilan elämästä tositatarinoin. Siellä istuu mm. länsimaisia kuolemaantuomittuja, niin naisia kuin miehiä pienissä ahtaissa selleissä. Täällä tuomiot ovat erittäin kovia, ei ole ollenkaan epätavallista, siis meidän näkökulmastamme kohtalaisen "vaatimattomasta" rikoksesta ihminen saattaa istua tutkintavankeudessakin jo vuosia.   Korruptio kukoistaa, rahalla voi ostaa mitä vaan, mutta rahatonna elämä on helvettiä.

Minä jolla on ihan omasta takaa vilkas  mielikuvitus kuvittelin tietenkin jo etukäteen tulevan näkymän ajaessamme kohti vankilaa. Näin mielessäni valtavat kalterit joiden takana kulahtuneisiin haalareihin pukeutuneet vangit kiertävät  apaattisina rinkiä, osan roikkuessa kaltereiden välissä katsellen kaihoisin silmin vapauteen.

Pettymykseni oli suuri, kun näin valtavat kivimuurit piikkilankoineen ja sisäänkäynnin kuin hienommastakin hotellista. Autonkuljettajamme kävi kysellemässä vartijoilta, että olisiko mitenkään mahdollista, että pääsisimme  vilkaisemaan sisäpuolelle. Mutta ei, vartijat pyörittivät päätään, sinne taisi siis olla uteliailta pääsy kielletty 😃

Tälläinen päivä meillä täällä tänään, ilta jatkuu vielä illallisella mukavassa pienessä  ravintolassa, jonka eilen ihan sattumalta löysimme.

Terkuin Tarja ❤️

Sataa sataa ropisee

Eilinen päivä oli sadepäivä -ihan koko päivä! Ihanan rentouttava ja voimaannuttava, lepäillen ja lukien hyvää kirjaa sängyssä ja välillä terassin sohvalla, samalla kuunnellen sateen rummutusta kattoon. Ainut asia, minkä vuoksi poistuimme Villastamme oli syöminen ja rentouttavassa jalkahoidossa käynti. Niistä oli meidän päivämme tehty, siis täydellinen sadepäivä!

Tänään olikin sitten jo suorastaan pakottava tarve päästä lähtemään johonkin suuntaan, niinpä päätimme lähteä tutustamaan Seminyakiin. Otimme lähettyvillä olevan taksin ja sovimme retkemme hinnaksi 400 000 rupiaa. Siihen hintaan saimme menopaluun ja kuski odotti sovitussa paikassa, sovittuun aikaan.

Vilinää ja vilskettä riitti, mopoja, autoja ja saapasjalkoja...nimesimmekin paikan Ho Chi Minhin pikkuveljeksi, sillä viimeksi siellä olemme nähneet sellaisen liikennehärdellin. Mietin mielessäni, että vaikka mielestäni olenkin melko lehmänhermoinen, niin siellä en kestäisi ajaa autoa varmasti varttiakaan, ennenkuin jatkaisin matkaa jalan! No okei, pakko myöntää - eivät taitaisi kyllä ajotaidotkaan riittää :)

Mutta shoppailemaan kannattaa Semiyakiin lähteä, sillä siellä on tarjontaa aivan toisella tavalla, kuin täällä Sanurissa. Kauppoja on ihan laidasta laitaan ja kojua löytyy toinen toisensa perässä. Näin pienellä kokemuksella uskaltaisin sanoa, että ehkä voisin suositella sitä nuoremmille ja "vilsekettä" lomaansa hakeville lukijoilleni.

Rantaan kävimme tutustumassa tottakai! Meidän mielestämme ranta oli huomattavasti huonompi, kuin täällä Sanurissa. Sieltä puuttuu oikeastaan kokonaan se kauneus ja viihtyvyys, mutta voisin kuvitella, että se on surfaajien unelmapaikka. Suuret aallot löivät rantaviivaan, punaisten lippujen liehuessa!

Tässä kun kirjoittelen  hotellin lobbyssä, tuli viereeni hotellin nuori tyttö kysymään haluaisinko, että hän toisi appelsiinimehua juotavaksi. Tunsin taas niin lämpimän ailahduksen sisälläni, haluaisin niin tottua tähän ystävällisyyteen!

Illalla paras mahdollinen paikka illallistaa on ehdottomasti ranta. Sinne mekin lähdimme ihastelemaan auringonlaskua ja nauttimaan vaimeasta musiikista. 

Lopuksi suuntasimme askeleemme vielä paikallisen väestön iltatouhuihin. Aikuiset ja lapset yhdessä häärivät, siivoilevat ja syttelevät nuotioitaan iltapalan tekoa varten. Yhteisöllisyys on ihan käsinkosketeltavaa! Siinä puun alla istuskellessamme tajusimme, että vaikka täällä on paljon köyhyyttä, emme ole nähnyt ainuttakaan kerjäläistä! 

Näihin mietteisiin 

Tarja ❤️

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

...se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa. Tuo lastenlaulu on pyörinyt mielessä, kun olemme pyöräilleet ympäriinsä, mihin nyt vain on pyörällä päässyt.

Täällä vaan on niin ihanan rentoa, kotona ei osattaisi edes pyöräillä niin nautiskellen kuin täällä! Suomessa mennään aina satalasissa, joten tänne on hyvä tulla oppimaan rennompi meininki!

Päivä on ollut puolipilvinen, lämpöasteita ehkä muutama vähemmän kuin eilen. Minulla on ollut pitkäthousut jalassa ja t-paita päällä, vaikka oikeasti bikinitkin on täällä liikaa. Mutta ymmärrätte tähän varmaan syyn, jos luitte eilisen postauksen! Niinpä, tänään olen tuhonnut varmaan desikaupaulla aurinkoöljyä jokaiseen kohtaa, missä vain ihoa pilkahtaa!

Pyöräillessä tulee niin ihania ideoita vietäväksi kotisuomeen, kun vain olisi joku, jossa niitä voi toteuttaa! Minäkin tällainen mustavalkoinen ihminen olen innostunut väreistä, aivan niinkuin en olisi niitä edes koskaan aikaisemmin nähnyt! No toki, en minä niitä vieläkään päälleni pukisi, mutta Esa ehkä on astetta pidemmällä tässä projektissa, koska osti itselleen oranssit ja keltaiset shortsit! Nähtäväksi nyt sitten jää, pääseekö ne kertaakaan suomessa jalkaan.

Yksi mielestäni ihana juttu täällä on käsinmaalatut puiset aforismitaulut, niitä bongailen jokapuolelta, kuvaan jos vaan sattuu kamera olemaan mukana :)

Tällä matkalla on tuntunut siltä, ettei ole ollut päivääkään ilman jotain kommelluksia. Tänäänkin meinasi jo verenpaineet kohota, kun pysähdyimme juomatauolle tuolla jossain. Lähdimme pienelle kävelykierrokselle, kun tarkoitus oli jatkaa matkaa, ei lukko enää avautunutkaan. Kyykimme ja häärimme ties  kuinka kaun pyörien ympärillä, yritimme vuorotellen hien virratessa otsilla syöttää avainkoodia lukkoon...MUTTA EI -se EI vaan suostunut aukeamaan! 

Kunnes kaksi paikallista miestä tuli kysymään, oliko meillä joku ongelma? Ensin oltiin vähän silleen, että no eipä tässä mitään. Miehet jäivät kuitenkin sisukkaasti viereemme tuijottamaan, niin lopulta annoimme heille mahdollisuuden yrittää. Aika kauan hekin tuskailivat, mutta niin vain lukko avautui! Voi sitä kiitosten määrää! Jäi sellainen mieli, että auttajat olivat yhtä iloisia saadessaan auttaa, kuin me olimme saadessamme apua! Tämä on juuri se mitä Balilla rakastan, mutta jostain syystä tähän kulttuuriin on suomalaisena  edelleenkin vähän vaikea luottaa. Ehkä kuitenkin on hyväkin, kun on näin kaukana kotoa, ettei ihan sinisilmäisenä kulje. Vaikka pakko myöntää, että minun olisi ehkä helpompi mennä siihen mukaan, mutta onneksi minulla on mukana tuo järjen ääni -rakas aviomieheni!

Päivää on jäljellä, joten kaikki komellukset on vielä tällekkin päivälle mahdollista...kaikkea voi sattua, kun on saanut tällaisen "Hessu Hopon" vaimokseen ;)

Terkuin Tarja ❤️

Back to Indonesia

Täällä Balilla taas Sanurin tutuissa maisemissa. Muutaman tunnin matka tänne sujui hyvin, en tiedä johtuiko se lyhyestä matkasta vai mistä, mutta Darwinin jälkeen tänne tulo oli jonkinmoinen kulttuurishokki. Darwinissa kaikki oli siistiä ja kliiniä, täällä taas oli vastassa värikirjava sekamelska.

Balilla kaikki rahanvaihtopisteet olivat jo kiinni, joka tarkoittaa sitä, että olimme ensimmäisen illan rahattomia, nälkäisiä matkalaisia. Omaa tyhmyyttä, kun ei vaihdettu jo lentokentällä vaan olimme paremman kurssin toivossa. Pärjäsimme kyllä hyvin aamuun saakka, ehkä tämä oli taas vaan hyvä opetus.

Eilen kävimme vuokraamassa pyörät, joilla huristelimme ympäri kaupunkia, rantoja ja pieniä kujia. Välillä pysähdyimme hierojalle ja taas matka jatkui. Pyörällä on niin mukava tutustua paikkoihin, pääsee näkemään paljon enemmän kuin kävellen. Muutenkin paljon viileämpää hommaa täällä kuumuudessa, kuin käveleminen. 

Tänään päätimme pitää rantapäivän, mikä ei todellakaan ole meille normipäivä. Lämpöasteita oli noin 35, joten mikään muukaan ei paljoa jaksanut huvittaa. Päivä meni mukavasti varjon alla lueskellessa ja  meressä pulahtaessa. Välillä huomion veivät paikalliset lapset, jotka telmivät innoissaan vedessä. Vaikka päivä ei ollut  edes kovin aurinkoinen ja olin melkein koko ajan varjossa...ja kyllä - olin muistanut rasvata! Sain silti poltettua itseni, täällä nyt sitten "nuolen haavojani" hotellilla. Näen nyt niin mielessäni ne kaikki ihmiset, jotka olivat vielä varjon lisäksi puiden alle, minä naureskelin mielessäni, että tuolla ei kyllä ainakaan aurinko tartu. Aurinko on nyt vaan täällä niin petollinen, johtuneeko se sitten siitä, että ollaan niin lähellä päiväntasaajaa.

 Terkuin
 Krapu Kuivalla Maalla ;)

Darwin

Aika täällä Australian pohjoisterritorion pääkaupungin trooppisessa ilmastossa kuluu todella nopeasti, ei huomaakaan kun päivä on jo illassa. Lämpömittari kohoaa reippaasti kolmenkymmenen lämpöasteen yläpuolelle, joten voitte uskoa, niin on ihanaa tulla tänne ilmastoituun hotellihuoneeseen lepäämään.

Darwinissa on asukkaita noin 130 000, kaupunki on todella siisti, moderni ja kompakti paketti. Kaupunki on uudelleen rakennettu lähihistorian aikana pariinkin kertaan, ensimmäisen kerran toisen maailmansodan aikaan Japanilaisten pommien jäljiltä ja toisen kerran vuonna 1974 cykloni tuhosi suurimman osan kaupungista.

Ydinkeskusta tulee nopeasti tutuksi, sillä kaupungissa on oikeastaan vain kaksi pääkatua, joiden varrella sijaitsee kaikki oleellinen. Jos saisin ihan omin sanoin kuvailla paikkaa, niin pieni unelias maalaiskaupunki, jossa kaikki tuntee toisensa ja muukalaiset otetaan tuttavallisesti vastaan. Jotenkin täällä vaan on tosi kotoinen ja turvallinen olo!

Australian englantia on todella vaikea ainakin minun ymmärtää, aluksi en tiennyt yhtään mistä puhutaan, mutta hiljalleen korva alkaa tottumaan ja löytämään tuttuja sanoja. Vaikeutta lisää myös se, että ihmiset puhuvat todella nopeasti. Olisiko vähän sama, jos ulkolainen kuuntelisi suomessa minun vahvaa härmän murretta 😃

Kaupunkiin tutustuimme Hop On Hop Off bussilla, joka maksoi 30 $/ hlö. Lippu on voimassa vuorokauden, mutta me teimme aluksi reitin niin, että istuimme koko puolentoista tunnin kierroksen kyydissä. Matkan varrella oli luonnontieteellistä museota, kovin mainostettu sotamuseo, mutta ne eivät saaneet meitä tällä kertaa ulos bussin kyydistä. 

Näimme todella hienoja rantoja,  mutta meidän näkökulmasta niilllä ei sitten olekaan muuta virkaa, kuin katsella. Mereen ei voi mennä uimaan meduusojen ja krokotiilien vuoksi, jopa rannoilla olemista tulee siis välttää.

Bussin kyydistä pääsi näkemään niin kovasti odottamiani kenguruja, tosin ne olivat niin kaukana, että kuvaaminen oli lähes mahdoton tehtävä. Jos vaan ehdimme, niin palaamme uudelleen auringon laskun aikoihin, kun ne lähtevät liikkeelle.

Waterfrontissa pääsee halutessaan uimaan suolaiseen mereen. Siellä on merestä rajattu uimalaguuni, jossa voi turvallisesti uida ja hiekkarannalla ottaa aurinkoa. Erikoisuutena alueella on uima-altaissa olevat aaltokoneet, siellä voi polskia aaltojen seassa. Alue on muutenkin kaunis ja viihtyisän näköinen, lisäksi alueella on todella hyviä ruokapaikkoja.

Iltaelämä on kohdistunut Michael Streetille, jossa on paljon erilaisia menomestoja, pubeja, livemusiikkia ja iloisia nuoria ja vähän vanhempiakin paikallisia  asukkaita sekä myös reppureissaajia. Saman kadun  varrella on myös reppureissajien hostelli.

Kaduilla näkee paljon myös alkuperäisväestöä, aboriginaaleja. Lähinnä huomio kiinnittyy niihin surullisiin tapauksiin, jotka maleksivat ja nukkuvat kaduilla. Aluksi ne tuntuivat melko pelottavilta, kovine ja uhkaavine äänineen, mutta ei niiden tarkoitus taida kuitenkaan olla tehdä kenellekkään mitään pahaa. Aborginaalien oloista on otettu kantaa puolesta ja vastaan, vuosikymmenien ajan täällä Australiassa, Nykyisin (jos oikein ymmärsin) kaikki täysikäiset saavat jonkinlaista kuukausiavustusta, mutta se ei ole poistanut ongelmia, vaan ehkä jopa lisännyt.

Ajatuksena meillä oli tällä reissulla mennä tutustumaan myös Kakadun kansallispuistoon, mutta huonon kelin vuoksi teimme yhteisen päätöksen, että se saa jäädä nyt näkemättä. Toki tähän asiaan vaikuttaa myös se, että Esa on saanut flunssan ja ollut kuumeessa muutaman päivän.

Pieni pettymys on ollut, että Mindil beach on tähän vuodesta suljettu! Sinne olimme suunnitelleet menevämme tekemään ostoksia ja ihailemaan auringonlaskua. Toki täällä on muutenkin tähän aikaan vuodesta hiljaista, monet aktiviteetit paussilla huhtikuuhun saakka.

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin

Tarja ❤️

Uudella mantereella

Sattui hyvä päivä matkustamiselle, Indonesiassa satoi vettä ihan taivaan täydeltä aamusta asti. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt ajoteillä niin paljon vettä, kuin tänään. Autonkuljettajaa tilanne ei tuntunut häiritsevän lainkaan, vaan kyseli koko matkan suomesta ja hämmästeli pakkasia ja lunta. Ei millään meinannut uskoa, että suomessa oli reilu viikko sitten pakkasta -30. Nuorimies oli kyllä niin ystävällinen ja iloinen, että mielellämme maksoimme matkasta hieman enemmän, maksoimme toki myös meidän turvallisuudesta. Turvallisuudesta puhuen lentokentällä oli turvatoimet huippuluokkaa, aina kun oli saanut passin laukkuun, tuli taas joku kysymään passia ja tutkimaan laukkua. Vielä ennen koneeseen nousua jouduimme ylimääräiseen laukkutarkastukseen, onneksi emme olleet ainoita.

AirAasiasta täytyy jälleen todeta, että  se on positiivinen yllätys. Istuimet todella hyvät ja tilavat, sekä palvelu pelaa moitteettomasti. Ilmakuoppia ja turbulenssia- mutta tilanne hyvin hallinnassa 👍

Jos jossain edellisessä postauksessa kirjoitin, että ei mennyt niin kuin elokuvissa, niin nyt meni! Jos olette katsoneet televisiosta sarjaa Australian rajalla, niin tiedätte mistä puhun. Minulle tuli jo passintarkastuksessa sellainen olo, että nyt taidetaan joutua tarkemman tarkastelun alle, kun passintarkastaja niin kovasti ihmetteli lyhyttä oleskeluamme Indonesiassa. Siinä kun odottelimme laukkua hihnalle, sydämeni hakkasi ainakin miljoonaa! En käsitä miksi, koska toki tiesin, ettei meillä ole mitään laitonta mukana. Ellei nyt lasketa yhtä anopin antamaa "varmuuden vuoksi" unilääkettä, jonka olin nätisti käärinyt vessapaperiin kukkaroon :) 

Intuitioni piti jälleen kerran paikkansa, kun laukut oli kassassa, ei mennyt aikaakaan kun meitä jo vietiin sivuun. Laukut läpivalaistiin jälleen kerran, kaikki tavarat levitettiin pöydälle tutkittavaksi.

Tarkastus meni kuitenkin hyvin, kysymyksiä sateli, samoja kysymyksiä kysyttiin monelle kertaa, ollaanko ymmärretty mitä on kirjoitettu maihinnousukortille, ollaanko pakattu itse, kumpi on pakannut, miksi teemme niin lyhyen vierailun yms.  Lopuksi tarkastaja totesi kaiken olevan kunnossa ja pyyteli kovasti anteeksi ja toivotti mukavaa lomaa!

On se vaan vähän jänskää olla toisella puolella maapalloa tullissa, ainakin kun on naureskellut televisiossa oleville tullattaville ja miettinyt, että onkohan se nyt oikeasti noin tarkkaa...nyt tiedän -kyllä se on! :)

Kaupungista ei vielä ole oikeastaan kerrottavaa, vähän käytiin kiertelemässä. Nuorisoa oli liikkeellä ja musiikki soi korkealta jo kovaa. Katukuvassa erottui Australian alkuperäiskansa aborginaalit, eikä mitenkään positiivisessa mielessä.

Huomenna jatketaan tutustumista, kirjoitellaan lisää jos kerrottavaa löytyy.
Nyt nukkumaan!

Terkuin Tarja <3

Selamat Pagi

Huomenta kaikille täältä Sanurista, kuten otsikkokin kertoo! Meillä täällä Balilla tosin alkaa kohta olla jo iltapäiväunien aika 😊

Aikaerosta toipuminen on tällä kertaa kyllä todella kivuliasta, eikä se ole oikein vieläkään helpottanut! Tuntuu niinkuin kulkisi unessa kaikenaikaa, siis vielä enemmän kuin normaalisti! 

Täällähän on tällä hetkellä sadekausi meneillään, joten satanut on aika paljon ja ukkonen ärisee varsinkin iltaisin komeasti. Toisin sanoen ilmasto on todella kuuma ja kostea. Johtuu ehkä enimmäkseen sateisesta ajanjaksosta, että täällä on aika vähän turisteja, mutta saattaahan se hiukan johtua myös Indonesian viimeaikaisista levottomuuksistakin. Täällä on kyllä niin rauhallista ja seesteistä, ainakaan mitään uskonnollisia jännitteitä ei mielestäni ole ilmassa.

Tavataan sanoa, että aika kultaa muistot, mutta tällä kertaa on käynyt toisin päin! Eilen rannalla kävellessämme jouduin useaan kertaan mainitsemaan, että en todellakaan muistanut, kuinka kaunista täällä onkaan! Vaikka vain vuosi sitten kirjoittelin siitä miten ystävällisiä ihmisiä täällä on, nyt taas hämmästelen sitäkin. Kuinka suomalainen ihminen voikaan mennä niin hämilleen ystävällisyydestä, täytyy opetella taas ihan uusi elämän tapa. Vaikka kyllä rannalla myyjät hyökkäävät surutta vielä rusketusta olevien kimppuun, ihan samoin kuin missä tahansa muuallakin.

Varasimme hotellin samalla, kun ostimme lennot. Silloin valinta on tietenkin lähinnä arvostelujen varassa, vasta perille päästyä voi varmasti tietää mitä on oikesti saanut. Villa Sari vastaa ihan mukavasti odotuksiamme, pieni, mukava keskeisellä sijainnilla oleva villa tyyppinen hotelli ystävällisellä henkilökunnalla. Maksoimme hotellista noin 25€/ vrk, iloksemme huomasimme, että paikan päällä varattuna hinta olisi ollut kaksinkertainen. Yleensähän se menee toisinpäin!

Ensimmäiset päivät ovat kuluneet lepäillen ja rentoutuen, unohtamatta tietenkään lihashuollon merkitystä. Täällähän on aivan todella halpaa käydä hieronnassa, valinnanvaraa läytyy sporthieronnasta selluliittihierontaan 😎

Huomenna jatkamme matkaa AirAasialla  Australian mantereelle, joten seuraava postaus tuleekin sitten näillä näkymin Darvinista.

Terkuin Tarja ❤️