Seikkailu Shurat Thanin kautta Khanomiin

Matkamme jatkui Hua Hinistä junalla kohti Shurat Thania, jonka kautta kautta pääsisimme seuraavaan kohteeseen, eli Khanomiin.
...ai mikä Khanom, no se paikka jonka bongasin netistä! Siellä voi rannalla katsella aamun sarasteessa vaaleanpunaisia delfiinejä! Naisen tietenkin täytyy saada, mitä nainen haluaa :) :)

Niinhän minä sain, mutta sen mutkan olisi voinut vaikka jättää väliin...toisaalta nyt jälkeenpäin on kiva, kun on mitä muistella. Jo menomatka junalla alkoi vastoinkäymisillä, juna jäi välille keskelle ei mitään! Kukaan ei tuntunut tietävän mitä tapahtuu ja vielä pahempaa, kukaan ei ymmärtänyt meitä, eikä me ymmärretty ketään. Lopulta löytyi yksi tyttö, joka osasi kertoa, että bussi on tulossa ja jatkamme sillä Shurat Thaniin.

Oli jo keskiyö ja pimeää kuin säkissä, bussin viimein pysähtyessä päätepysäkille. Olimme väsyneitä päivän seikkailusta ja arviontikyky ei ehkä ollut enää ihan parhaimmillaan.  Bussin ympärillä pyöri jos jonkinmoista huutelijaa ja kaupustelijaa, yhtäkkiä vaan tajusimme istuvamme kovilla penkeillä kuorma-auton lavalla.  Aloimme keskustella ja tajusimme, että meitä oli kyydissä ainoastaan eurooppalisia, muutama ranskalinen, ruotsalainen ja hollantilainen ja me kaksi suomen kansan  edustajaa.  Autoa ajoi tiukkailmeinen huivipäinen mies, voitte varmaan kuvitella millaista keskustelua kuorma-auton lavalla käytiin, kun matka yön pimeydessä vaan jatkui ja jatkui, eikä kukaan tiennyt mihin olimme matkalla.

Lopulta auto pysähtyi ankean näköisen rakennuksen eteen ja meidät ohjattiin sisään...siis ihan tavalliseen motelliin Surat Thanissa. Helpotuksen huokauksia kuului joka suusta ja niin jokainen katosi huoneensa.

Aamulla meidät kuljetettiin bussiasemalle, josta pääsisimme jatkamaan kohti Khanomia. Bussia odotellessamme teimme toisillemme lupauksen, että tästä eteenpäin päin pidämme aina huolen siitä, että olemme oman matkamme herroja ja tiedämme mihin meitä viedään ja kenenkä toimesta!

Golden beach-hotellin rantamaisemaa

Voisinkin jo tässä vaiheessa kirjoitusta todeta, että mikäli todella haluat rentouttavaa lomaa, niin Khanom on juuri oikea paikka, mutta jos kaipaat "actionia" kannattaa matkaa jatkaa eteenpäin.

Khanom on siis rauhallinen maalaispitäjä, jossa turisteja on vain kourallinen. Meidän tekemiset koostui mopoilusta ja delfiinien metsästyksestä, kun nainen oli niin päättänyt että nähtävä on!

Kierreltyämme mopoilla muutaman päivän löysimme lopulta paikkaan, josta olisi voinut päästä "pitkähäntä" veneillä delfiinejä bongaamaan, mutta yhteisen kielen puuttuessa emme saaneet haluamaamme. Kaikkea muuta meille kyllä tarjottiin, mutta lopulta väsyimme yrittämiseen ja jatkoimme matkaa. Koko kylässä englanninkielisiä oli todella vähän, tai ainakaan me emme niihin sattuneet törmäämään. Mutta ylläri ylläri, kylältä löytyi pieni ruokapaikka, jonka pitäjänä oli suomalasinen tuore äiti. Sieltä saimme hyvän ruoan lisäksi erinomaisia vinkkejä!

Paikallinen keittiömestari, jonka ruokaa pääsimme valitsemaan kuvien perusteella, kun yhteistä kieltä ei ollut.

 Iltaisin mopoilimme paikallisen nuorison kanssa paikallista musiikkia kuuntelemaan ja yhtenä iltana olimme jopa pienessä bongalovessa kuulemassa paikallista karaokelaulantaa.  Toki täytyy myöntää, että Khanomissa pääsi näkemään todellista Thaimaalaista kulttuuria ja elämää.

Muuten päivät kuluivat mopoilla maaseutuun tutustuen. Yksi asia mikä ehkä hiukan järkytti oli valtavat käärmeet, jotka luikertelivat pienten teiden yli. Välillä yliajokin oli niin lähellä, että jäi ihan hirvittämään, jos käärme jäi renkaaseen pyörimään.

Liikunta ja lenkkeily jäi Khanomissa vähän vähiin, vaikka yritystä kyllä oli! Yhtenä päivänä päätimme lähteä juoksulenkille auringonlaskun aikaan, kun valoa oli vielä jäljellä, mutta lämpötila oli jo hiukan laskenut. Olimme päässeet parin kilometrin päähän, kun meitä lähti seuraamaan koiralauma. Teimme kaikkemme harhauttaaksemme ne, koitimme kävellä, juosta kovempaa ja ties mitä, mutta aina vaan ne ulvoen seurasivat meitä. Paikallisia lenkkeilijöitäkin oli liikkeellä, mutta koirat seurasivat vaan meitä! luulimme jo, että saimme karkoitettua ne, kun kiersimme rannan kautta, mutta mitä vielä -siellähän ne  puskissa jo meitä väijyivät! Lopulta kuitenkin pääsimme ehjinä hotellille, ainoastaan psyyke pienen kolauksen saaneena.

Hotellin mainoksissa oli myös nykyaikainen kuntosali, johon päätimme tutustua, kun lenkkeily ei enää tietystä syystä kiinnostanut. Valitettavasti meidän mielikuva nykyaikaisesta kuntosalista oli hiukan erilainen, kuin näiden paikallisten ihmisten, mutta oli meillä hauskaa kuitenkin :)

Loppu hyvin kaikki hyvin, Khanom nähty ja koettu, vaaleanpunaiset delfiinit näkemättä. Matkamme jatkui  Krabin kautta Ao Nangiin....siitä sitten, kun taas inspiraatio muistelemiseen löytyy :)

Hua Hin

Jatkan tässä aikani kuluksi muistelemista vanhoista matkoista...

Vuoden 2013 alussa jäimme kolmeksi kuukaudeksi vuorotteluvapaalle, jonka olimme päättäneet viettää Thaimaassa. Aika kului edellisenä syksynä mukavasti miettiessä ja suunnitellessa mitä pitää ottaa huomioon, mitä haluamme nähdä ja kokea.

Viimein Joulu ja uusi vuosi menivät ja pääsimme aloittamaan retkemme kohti tuntematonta. Minulle matka aasiaan oli ensimmäiseni ja kaikki mitä tiesin oli kuulemisten ja lukemisen varassa

Ensimmäinen matkakohteemme oli Hua Hin, joka huumasi minut heti tuoksuillaan ja ihmisvilinällään, parin päivän jälkeen olin jo kuin kotonani.

Nähtävää oli paljon ja ehdottomasti mainostamisen arvoinen on pitkä  ihana ranta, ehkä Thaimaan parhaita rantoja.

Thaimassa kaiken yläpuolella on kuningas, eli hän oli hyvin kunniotettu ja pidetty ihminen. Hua Hinissa sijaitsee kuninkaan kesäasunto, joka onkin taannut sen, että kaupunki on pysynyt rauhallisena, vaikka muualla olisikin vähän levottomuuksia. Nyt kuningas on jo edesmennyt ja kaupungissa taidetaan tällä hetkellä viettää suruaikaa.

Kesäasunnolla vierraillessa, tulee kuningasta kunnioittaa ja pukeutua sen mukaisesti, eli olkapäät ja polvet tulee olla peitettyinä.

Thaimaa on temppeleiden maa, Hua hinissä vierailimme mm. Haya Mongkol temppelissä.

Hua Hinin ehkä suosituin nähtävyys on Khao Takiab- vuoren apinatemppeli, joka sijaitsee vain lyhyen ajomatkan päässä keskustasta ja sinne pääsee helposti tutustumaan vaikka tuktukilla. Apinatemppeli on pieni kiinalaishenkinen temppeli, joka sijaitsee kukkulan huipulla, mutta se mikä paikasta tekee niin suositun johtuu apinoista, jotka temppeliä vartioivat. Aluksi apinoita näytti olevan siellä täällä istuskelemassa, hoitamassa omaa tai kaverin turkkia, tai hellyyttävimmillään äitejä hoitamassa pienokaisiaan.

Apinoita voi myös ruokkia, mutta silloin täytyy varautua, että saa valtavan apina-armeijan ympärilleen. Jonkun mielestä se voi olla toki mukavaa, mutta omasta mielestäni se oli kyllä hiukan karmivaa, oikeastaan tunsin joutuneeni keskelle apinapainajaista etsien siitä kuumeisesti ulospääsyä.

Hau Hinissä on kuuluisa rautatieasema, joka on rakennuttu 1900-luvun alussa. Rautatie rakennettiin alunperin kuningasperhettä varten, että he pääsevät helposti kesänviettopaikkaansa. Asemalla on kuningasperhettä varten rakenettu ihan oma odotustilansa. '

Jos ymmärsin oikein, niin Thaimaassa on vain yksi rautatie etelästä pohjoiseen, jota pitkin mekin jatkoimme matkaa etelään Surat Thaniin, mutta Thaimaassa koskaan ei voi luottaa siihen, että asiat menisivät niinkuin elokuvissa, eikä niin käynyt tuollakaan matkalla. Mutta siitä enemmän seuraavassa jaksossa :)

Karuudessaan kaunis Malta

Uusia tuttavuuksia miettiessämme päätimme valita tämän vuoden  kesälomakohteeksi Maltan. Kiireisen kevään vuoksi yhteinen aika oli hiukan kortilla, siksi tavallisesti niin rakas harrastuksemme lentojen ja hotellien etsimisessä turvauduttiin Tjäreborgin asiantuntemukseen ja otimme heidän kauttaan lennot ja hotellin.

Maltalle saavuimme illan jo hämärtäessä ja taksimatkalla hotelliin alkoi mieleen pelonsekaisesti tulla kommentit, joita olin etukäteen joiltain tutuilta kuullut Maltan karuudesta. Jos täällä todellakin olisi niin karua, voisi kahdeksan päivääkin tuntua ikuisuudelta. Mutta onneksi tuo pelko haihtui pian ja aika kului kuin siivillä! Ainoastaan Coral hotellimme tuotti pettymyksen, mutta toisaalta senkin voi kääntää positiiviseksi - vietimme aikaamme enemmän ulkona.

Ensimmäinen päivä kului melkein kokonaan Hop On Hop Offin kyydissä, joten puolet saaresta tulikin nähtyä heti alkumetreillä. Valittavana on kolme erilaista linjaa: yhdellä pääsee kiertämään saaren itäpuolta, toisella länsipuolta ja kolmannella Gozon saarta. Respan tyttö suositteli meille itäpuolen bussia, mutta jostain syystä meille tulee silloin tällöin jonkinsortin "aivopieru" ja teemme juuri päinvastoin kuin suositellaan, niinpä päädyimme ostamaan liput länsipuolelle. Matkan edetessä näimme hienoja monumentteja ja rakennuksia, jotka kertoivat Maltan tapahtumarikkaasta historiasta. Päivästä tuli yllättävän pitkä, loppumatkan odottelimme enemmän ja vähemmän päätepysäkkiä.

Vaikka Maltalla ei oikeastaan ole hiekkarantoja, se ei ainakaan meitä haitannut yhtään! Meren äärelle oli rakennettu toinen toistaan hienompia allasalueita, joissa varpaan välit pysyivät hiekattomina ja pyyhe puhtaana. Mereen pääsi pulahtamaan halutessaan, tai vaihtoehtoisesti meitä ainakin houkuttelevampaan altaaseen. Allasalueilla oli aika suuria hintaeroja, mutta toisaalta mitä enemmän olit valmis maksamaan, sitä paremman lohöily paikan sait päiväksi omaksesi. Tämä oli oikeastaan meidän matkoista ensimmäinen, jossa todellakin satsasimme auringonotto paikkaan. Täytyy kyllä sanoa, että tässä tapauksessa se kannatti, emme meinanneet malttaa lähteä hotellille ennen ensimmäisiä ilta-auringon säteitä.

Yhtäkkiä voisi ajatella, että Malta ei ole kivisyyden ja karuuden vuoksi lapsiperheiden paikka, mutta mielestäni se kuitenkin sopii ihan jokaiseen lähtöön. Lapsille on rakennettu mukavan näköisiä leikkipuistoja ja kaikenlaisia houkuttelevia"vesihärpääkeitä". Myös nuorille oli iltaisin railakkaan näköisiä vesibileitä eri teemoilla. Myöskin keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset tuntuivat nauttivan paikasta.

Iltaisin löysimme vähän  kauempaa rannasta viehättäviä pieniä ravintoloja ja pubeja, jotka eivät olleet tupaten täynnä ja palvelu oli kodikasta ja erinomaista.

Maltalta olisi päässyt helpposti myös laivalla Sisiliaan, Ednan tulivuori olisi todellakin kyllä houkutellut, mutta minun päätöksestäni se jätetiin väliin. Täytyy tehdä jossain vaiheessa uusi matka, joka sitten suuntautuu Italiaan. Oikeastaan tuohon minun päätöksen oli vain yksi ainut syy, se tuntui liian raskaalta. Aamulla olisi herätys ollut kukonlaulun aikaan ja paluu yömyöhään. Normaalisti en olisi retken raskauden antanut asiaan vaikuttaa, mutta nyt olin ikään kuin toipumislomalla, niin en halunnut itseäni liikaa rasittaa.

Maltan pääkaupunkiin Vallettaan pääsee helposti kulkemaan bussilla, joita kulkee puolen tunnin välein. Vaikka etäisyydet eivät ole pitkiä, kuluu kulkemiseen kuitenkin aikaa, sillä ainakin ruuhkaisena aikana liikenne on todella hidasta ja aika helposti tuplaantuu. Valletta on EU: pienin pääkaupunki kooltaan, kuin myös väkiluvultaan. Kaupunki on kaunis ja siellä on paljon nähtävää, pelkästään kirkkoja pieneen kapunkiin on saatu mahtumaan kolmisen kymmentä. Tunnetuin kirkoista on Pyhän Johanneksen katedraali, joka on omistettu Johannes Kastajalle. 

Valletta on  yksi keskitetyimmistä historiallisesta alueista, sen vuoksi se ilmeisesti onkin päässyt Unescon maailmanperintöluetteloon. Kannattaa eksyä myös pienille ja tunnelmallisille sivukujille, joista löytyy ihasututtavia putiikkeja ja ruokapaikkoja, sama historiallinen tunnelma jatkuu ja jatkuu joka paikassa. Kuntoa hieman kyllä tarvitaan, jos kävelet edestakaisin yli kolmenkymmenen asteen helteessä katuja ylös ja alas.

Viikossa ei paljon ehdi nähdä, kun aikomuksena on myös löhillä auringossa. Vaikka meidän matkojen tarkoitus onkin suuntautua aina eri paikkoihin, Maltalle voisin helposti mennä uudestaan!

Nyt on taas akut ladattu ja voimia kerätty syksyn ja talven tuleviin koitoksiin. Omalta osalta voin sanoa, että hiukan jännittää kuinka voimat riittää, kun tulin valituksi kouluun ja tarkoitus olisi ainakin aluksi opiskella työn ohessa.

Mutta kyllä meillä on myös matkasuunnitelmia tehty valmiiksi, nyt syksyllä tarkoitus olisi mahdollisesti (siis jos aika riittää) käydä tutustumassa Riikaan. Melko varmaa on, että Esa lähtee Lontooseen ja minä katsastamaan Saksan joulutorit. Talven osalta suunnitelmat ovat vielä melko auki, mutta näillä näkymin ne suuntautuu Karibialle.

Tunnelmallista syksyn odotusta teille jokaiselle!

Terkuin Tarja <3

Memories part.1. Angor Wat

Selailin aikani kuluksi vanhoja reissukuvia, vastaani tuli matka Kambozaan, joka täytti mieleni muistoilla. Aikaa on kulunut reilu kaksi vuotta, joten asiat ovat vielä melko tuoreessa muistissa.

Lähdimme loisteliaalla bussilla Ho Chi Mihn citystä matkaan, ajattelimme että tästähän tulee helppoa, tilaa oli vaikka muille jakaa ja palvelu pelasi. Ei tuntunut yhtään pahalta ajatukselta istua 12 tuntia ilmastoidussa autossa, wifi yhteyden päässä. Kukaan ei vaan ollut muistanut meille kertoa, että joudumme Phnom Penhissä vaihtamaan autoa ja varsinkaan sitä että loppumatka taitettaisiinkin sitten ihan eri luokan bussilla. Eikä myöskään sitä, että lippujen vaihtaminen ja oikean auton etsiminen saisi verenpaineemme nosusemaan huippuun.

Vihdoin pääsimme kuitenkin taas matkaan...pylly puutui ja matka vaan jatkui ja jatkui. Välillä mietin, että milläköhän kynnöspellolla ajamme, hiekkatiet joita kuljimme olivat niin huonossa kunnossa. Autossa ei ollut vessaa, kuten ei mitään muutakaan ylellisyyksiä. Yhtäkkiä eräs matkustajista sai hirveän hepulin, kukaan ei oikein tainnut ymmärtää mistä hädässä olisi kysymys, kunnes kuski tajusi ja pysäytti auton. Sinne mies juoksi yön pimeyteen luonnollisille tarpeilleen, itselle ei tullut edes mieleen mennä perässä, vaikka tarvetta olisikin ollut.

Lopulta saavuimme Siem Reapiin, johon olimme ihme kyllä etukäteen sopineet yöllisen aikataulun vuoksi tuktuk kuljettajan paikallle. Astuimme autosta kesäisissä vaatteissamme ja yllätys oli melkoinen, sillä ilma oli todella kylmä....tammikuussa. Vajaan puolen tunnin matka bussiasemalta hotellille shortseissa tuntui ehkä kuitenkin kaikkein pisimmältä...hampaat kalisivat kylmästä! Hotellilla sovimme kuljettajan kanssa seuraavaksi aamuksi treffit, hän lähtisi kuljettamaan meitä Angor Wattiin, joka oli tämän retken pääkohde.

Angor Wat on koko maan kansallisylpeys ja tietenkin Kambozan tunnetuin nähtävyys, joka on ollut aikoinaan Khemerien valtakunnan pääkaupunki. Alueen vanhimmat temppelit on rakennettu 800-luvulla ja nuorimmatkin 1200- luvulla. Viidakon keskelle jääneitä temppeleitä alettiin kunnostaa 1900-luvun alussa entiseen loistoonsa. Työ kuitenkin keskeytyi punakhmerien noustessa valtaan 70-luvulla, vasta Kambozan vapauduttua hirmuvallasta ja sen jälkeen Vietnamilaisten miehityksestä,  tuli Angor Watista yksi Aasian suosituimmista pyhiinvaelluskohteista.

Paikka on niin suuri,  sinne ei kannata jalkaisin lähteä kiertelemään, vaan kannattaa ottaa tuktuk tai vaikka vuokrata polkupyörä. Mikäli paikkaan haluaa oikein kunnolla tustustua, siihen ei missään tapauksessa riitä yksi päivä! Me varasimme aikaa tutustumiseen muutaman päivän. Päivä hinta tuktukille oli noin 10€, joten sekin varmasti kuvastaa, että hintataso on todella edullinen.

Päästyämme pääportille, joka näkyy yllä olevassa kuvassa, tunnelma oli suorastaan taianomainen! Tuntui niinkuin olisi ollut Liisana Ihmemaassa tai olisi keskellä mitä uskomattominta unta! Eteenpäin mentäessä taianomaisuutta ei suinkaan yhtään vähennä suitsukkeiden tuoksun sekoittuessa kosteaaan ilmaan.Nähtävää ja katseltavaa on paljon, huoneissa, terasseilla ja sisäpihoilla avautuu jatkuvasti uusia näkymiä. Kiviportaita pitkin voi kavuta katselemaan maisemia laajemmalta, sitä mielenkiintoisimmilta näkymät näyttävät, mitä enemmän päästää mielikuvistustaan valloilleen.Lopuksi kuitenkin mitä ennemmän kiersimme alkoi tuntua, että kaikki toisti itseään ja íhmeellinen tianomaisuus alkoi ikäänkuin haihtua.

Matkamuistoiksi Angor Watista ostimme paikalliset soittimet, joista tulisi kyllä melkein oma tarinansa, silllä niin paljon niistä oli iloa ja huolta. Esa pääsi omalla soittimellaan  "konsertoimaan" paikallisten miesten kanssa. Puhumattakaan ihmisten hyväntuulisista katseista ja kysymyksistä, ennenkuin pääsimme niiden kanssa Thaimaan kautta kotisuomeen. Useat kerrat ne olivat jäädä välille ja aina meistä jompikumpi oli ne valmis säästämään ja kantamaan. Tällä hetkellä ne muuten ovat kunniapaikalla kellarikomerossa, kun ei niille vaan täältä meidän kodistakaan omaa paikkaa löytynyt.

Siem Reap on melko pieni kaupunki, joten vietimme siellä aikaa vain neljä päivää.  Iltaohjelmana kävimme ”Pub Streetillä”, jossa meiniki oli mukava ja ainakin meidän siellä ollessamme melko rauhallinen. Lisäksi tietenkin kannattaa käydä Night Marketissa josta voi ostaa tulisia, vaatteita ja paikallisia käsitöitä yms.

Reissumme jatkui Thaimaan puolelle minibussilla, matkan aikana pelkäsin ensimmäistä kertaa oikein todenteolla! Kuljettaja varmaan kuvitteli olevansa paikallinen Kimi Räikkönen, vauhti oli sitä luokkaa ja läheltä piti tilanteita sen mukaan. Ei tiennyt olisiko pitänyt silmiä auki vai kiinni, kun rystyset valkoisena piti kiinni sieltä mistä pystyi. Tätä kokemusta en voi suositella kenellekkään, mieluummin lentoteitse.

Muuten voin lämpimästi suositella jokaista, jolla mahdollisuudet on, tekemään oman pyhiinvaellusmatkansa Angor Wattiin.

Tällläisiin muistoihin tällä kertaa

Tarja

Kaupunkilomalla Gdanskissa

Neptunuksen suihkulähde

Alkoi niin taas menojalkaa vipattamaan, että johonkin suuntaa oli lähdettävä. Puola valikoitui kohteeksi ihan siitä syystä, että täällä emme ole kumpikaan aikaisemmin käyneet. Toisaalta lyhyt lentomatka oli toinen määräävä tekijä, kun aikaa saa kulua vain pidennetyn viikonlopun verran.
Mitään suurempia ennakko odotuksia meillä ei ollut, lähdettiin vähän kuin "soitellen sotaan".

Lech Walesan mukaan nimetty lentokenttä oli siisti, toimiva, eurooppalainen. Infopisteessä sai helposti selvitettyä, mitä vaihtoehtoja meillä oli päästä Gdanskin keskustaan. Päädyimme tietenkin edullisimpaan vaihtoehtoon, joka oli bussi numero 210. Hintaa matkalle tuli euron verran, eli bussimatka ei ainakaan hinnalla ollut pilattu. Infosta saimme kartan, johon oli merkitty rastilla meidän päätepysäkki. No ihan niin helppoahan se ei tietekään ollut bussinikkunasta suunnistaa, pelkän kartan ja kartassa olevan rastin avulla. Meillä ei ollut hajuakaan montako pysäkkiä mahdollisesti olisi ennen meidän päätepysäkkiä, eikä Gdanskaan ihan pieni paikka ole. Onneksi bussissa oli ystävällinen "nuorimies", joka puhui auttavasti englantia ja luki karttaa kanssamme. Aikansa karttaa käänneltyään hänellä selvästi "syttyi lamppu pään päällä", kun hän ymmärsi mihin olimme jäämässä. Niin vaan päästiin taas turvallisesti perille :D

Kevät täällä on luonnollisesti pidemmällä, kuin Vaasassa...huumaava syreenien  tuoksu täytti kaikki aistit heti kun pääsimme bussista ulos! Tosin kylmä pohjoistuuli hiukan yritti häiritä tuota tunnelmaa, mutta emme antaneet sen mieltämme lannistaa!

Ensivaikutelma kaupungista ylittää kyllä kaiken sen, mitä olimme ennakkoon ajatelleet! Vanhassa kaupungissa oli paljon nähtävää upeine rakennuksineen, porttikongeineen ja pienine putiikkeineen. Gdanskhan on vanhanajan hansakaupunki, täällä on  värikkäitä taloja ja merellinen tunnelma. Joka puolella riittää paljon nähtävää, hurmaavia yksityiskohtia, näyttäviä rakennuksia ja pieniä kiireettömiä katukahviloita. Tunnelmaa lisää tietenkin taidokkaat katusoittajat ja useat vanhat kirkot, joiden kellojen kumahdukset täyttävät tienoon tasatunnein.

Löysimme yllättävän helposti Qubus hotellin, joka sijaistsee ihan  vanhan kaupungin kupeessa joen rannalla. Kerrankin hotellin valinta oli mennyt nappiin, ihan "näppituntumalla". Ystävällinen henkilökunta, siistit keskitasoa paremmat hotellihuoneet, sekä moitteettomasti toimiva wifiyhteys. Siinähän ne meidän tärkeimmät kriteerimme kaupunkilomalle onkin, toki myös aamupala oli ihan mainitsemin arvoinen monipuolisine tarjoiluineen. Extrana vielä kesäaikaan hotellin järjestämät ilmaiset jokiveneristeilyt. Voisimme jopa suositella, jos etsitte Gdanskista keskitasoista, suhteellisen edullista majoitusta.

Kaupunkiin lähdimme tutustumaan kiertoajelulla city/ sähköautolla. Tunnin kierros maksoi reilun 20€ kahdelta hengeltä, mukana oli kuljettaja ja opas, joka tarinoi kaupungin historiasta. Kirkkoja moneen lähtöön, jokaisen kohdalla taisin kysyä, että onko tämä nyt se kuuluisa Marian kirkko, jonka näkemistä olin odottanut. Sitä ennen näimme monta muuta rakennusta ja kuulimme toisen maailmansodan taisteluista kaupungissa. Kävimme myös Gdanskin telakalla, joka on kuuluisa solidaarisuusliikkeen alkamisesta. Viimeisenä muttei toki vähäsimpänä saavuimme Marian kirkon eteen, joka on maailman suurin tiilestä muurattu katedraali ja euroopan suurimpia kirkkoja. Kirkkoon mahtuu Jumalanpalvelukseen yhtä aikaa 25 000 ihmistä, vaikka täytyy kyllä sanoa, että ahdasta täytyy kyllä olla! Kirkon torni on 85 metriä korkea,  ja sieltä on oppaan mukaan hienot maisemat läpi kaupungin. Olin ihan varma, että sinne olisi päästävä, joten ostin lipun ja lähdin kapuamaan rappusia. Rappuset olivat todella ahtaat, kapeat ja jyrkät. Kipusin aika korkealle ylhäisessä yksinäisyydessä, kunnes mieleeni juolahti että sieltä olisi tultava myös alas. Vaikka yleensä olenkin mielestäni aika sisukas, eikä ahtaanpaikan kammokaan todistettavasti vaivaa, annoin tällä kertaa periksi. Alastulo oli melko haastavaa, koska sattui ruuha-aika ja vastaan tulevaa liikennettä oli paljon. Totesin tehneeni hyvän päätöksen, kunnes alhaalla huomasin pois tulevalle liikenteelle olevan omat portaat! :D

Hard Rock Cafe täytyy bongata kaikista kaupungeista, joissa sellainen vaan on.  Melko helposti se vanhasta kaupungista löytyi, eikä tuottanut tälläkään kerralla pettymystä. Oikeastaan päinvastoin, hintataso siellä oli melko edullinen! Miinuksena kuitenkin mainittakoon, että livemusiikkia siellä kuulee pääsääntöisesti ainoastaan maanantaisin. Muuten konseptilleen uskolliset tuotteet ja palvelut.

Pidennetty viikonloppu vaan on niin todella lyhyt aika lomailla, eikä kaikkea tietenkään ole tarkoitus nähdäkkään. Täytyy jättää aikaa myös tunnelmasta nauttimiseen, "hengailuun" ja rentotumiseen. Rakkauden lukko olisi ollut kiva käydä kiinnittämässä, mutta se jäi nyt odottamaan vielä seuraavaa kertaa.

Jos haluatte lyhyen pysäytyksen arkirutiineihin, pienellä vaivalla ja lyhyellä lennolla, suosittelen Gdanskia! Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka!

                                                          

                                                                 Terkuin Tarja <3

Täytyy lähteä, että voi palata

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös tämä meidän vierailumme täällä paratiisisaarella. Mieli on haikea, uskomattoman ihanan päivän päätteeksi. Jopa pieni kyynel vierähti äsken silmäkulmaan, miettiessäni kulunutta kolmea viikkoa. Edelleenkin... kuten myös vuosi sitten totesin, täällä asuu ainakin tähän mennessä näkemäni ihanimmat ihmiset -yksinkertaisesti maailman ihanimmat ja ystävällisimmät ihmiset.

Päivät täällä ovat kuluneet todella nopeasti, mutta  toisaalta aika ikäänkuin pysähtyy, tuntuu että ensimmäisestä päivästä on pieni ikuisuus. Tässä matkasta on ollut poikkeuksellista se, että olemme viihtyneet todella hyvin rannallla, lukien kirjoja ja katsellen ihmisten touhuja.

Samoissa merkeissä myös viimeinen päivä kului  nauttien auringosta, merestä ja sametisen pehmeästä tuulesta! Päivät täällä alkaa olla todella kuumia, ihan selvästi kohti kesää mennään. Yksi hyvä paikka käydä viilentumässä on muuten 5D cinema, eikun tuolista kiinni ja kosken laskuun!

Ehdottomaksi suosikiksi meillä on täällä ruokapaikoista tullut Bali Bagus, jossa olemme käyneet useampana iltana. Paikka on pieni ja tunnelmallinen, ruoka erinomaista ja ihan käsittämättömän halpaa. Ruokaan kuuluu tervetuliaisjuoma, salaattibaari ja lopuksi tarjoillaan vielä tuoreita hedelmiä. Voitteko kuvitella, että tuon kaiken saa kaksi henkeä alle kympillä!

Viimeisenä iltanamme paikalla oli nyös laulaja kitaransa kanssa..."No women no cry, no Bali no cry"...ja mullahan vierähti tippa silmäkulmaan. Siinä samassa talon isäntä tuli paikalle  ja antoi Esalle lahjan. Tämä kaikki saattaa kuulostaa hiukan naiville mutta toivoisin niin löytäväni sanat, millä voisin tämän tunnelman kuvailla. Ehkäpä se on myös niin, että se vain täytyy jokaisen itse kokea. Toisaalta saattaahan se olla myös niin, että joku toinen voi olla asiasta eri mieltä.- tämähän on minun oma vaatimaton kokemukseni, minulle aito ja niin todellinen.  Suotakoon minun vielä kerran sanoa, näistä ihmisistä muodostuu paratiisisaari ❤️

Lennon lähtöön on aikaa vielä muutama tunti, mikäs sen mukavampaa kuluttaa aikaa, kuin "köllötellä" uima-altaassa! Tai nythän mä sen hokasin, vielä ehtisi käydä jalkahietonnassa! Sharong päälle ja menoksi 😃

                                        

Terkuin Tarja ❤️
 

Ps. Nämä ihmiset eivät voi uskoa, että palaamme lumisateen keskelle Suomeen!

Nusa Dua, Kuta ja Kerobokan Prison

Kyllä lomallakin voi olla kiirettä, jos päivän ahtaa oikein täyteen. Jopa kuski hieman ihmetteli, kun kävimme sopimassa hintaa kierrokselle, että  aiommeko todellakin käydä kaikissa paikoissa samana päivänä. Kyllähän me aioimme, aikamme alkaa täällä päiväntasaajalla käydä vähän vähiin.

Lähdimme ajamaan kohti Nusa Duata, jossa meillä oli oikeastaan vain yksi tavoite, hoitaa tuliaiset ajantasalle. Olimme kuulleet, että siellä on suuri ostosparatiisi Bali Collection. Huhut pitivät paikkansa, siellä todellakin oli kauppoja jos jonkinmoisia. Sieltä löytyy monenlaista merkkiliikettä, myös paikallisia koriste esineitä, vaatteita, hajuja....Joka matkalta täytyy myös kotia sisustaa matkamuistoilla, tällä kertaa löysimme seinillemme muutaman aforismitaulun.

Retkemme jatkui kohti Kutaa, matkanteko täällä on melko hidasta, koska teitä täyttää jos jonkinmoiset kulkijat. Kutalla myös parkkipaikan löytäminen on haasteellista, mutta viimein löysimme paikan meren rannalta.

Kävelimme autosta suoraan Balilaisiin hautajaisiin, täällä se ei onneksi ole mikään "nolojuttu", koska ne ovat täkäläisen uskonnon mukaan ilonjuhla, johon kaikki ovat tervetulleita. Hautajaisisissa vainaja poltetaan valtavalla roviolla taivaan tuuliin ja " hän jatkaa matkaansa", gamelan musiikin soidessa. Hautajaisvieraat iloitsevat ja ovat ihan kuin piknikillä rannalla.

Lopulta löysimme rannan kautta tiemme etsimiimme basaareihin, ja niitähän täällä riittää. Mutta huh hellettä, voitte varmaan kuvitella kuinka kuumaa siellä on sisällä, kun lämmintä on +35, ilma ei kulje ja väkeä on kuin pipoa. Hiki virtaa vuolaimenaan pitkin selkärankaa, happi tuntuu loppuvan hetkellä millä hyvänsä. Mutta niin me vain löysimme etsimämme ja saimme jatkaa matkaa viileässä autossa. 

Olen tällä matkalla saanut kuulla rakkaalta aviopuolisoltani jännittävän tarinan, jos toisenkin Kerobokan vankilasta. Hän osti Australiasta kirjan matkalukemiseksi, joka kertoo tuon vankilan elämästä tositatarinoin. Siellä istuu mm. länsimaisia kuolemaantuomittuja, niin naisia kuin miehiä pienissä ahtaissa selleissä. Täällä tuomiot ovat erittäin kovia, ei ole ollenkaan epätavallista, siis meidän näkökulmastamme kohtalaisen "vaatimattomasta" rikoksesta ihminen saattaa istua tutkintavankeudessakin jo vuosia.   Korruptio kukoistaa, rahalla voi ostaa mitä vaan, mutta rahatonna elämä on helvettiä.

Minä jolla on ihan omasta takaa vilkas  mielikuvitus kuvittelin tietenkin jo etukäteen tulevan näkymän ajaessamme kohti vankilaa. Näin mielessäni valtavat kalterit joiden takana kulahtuneisiin haalareihin pukeutuneet vangit kiertävät  apaattisina rinkiä, osan roikkuessa kaltereiden välissä katsellen kaihoisin silmin vapauteen.

Pettymykseni oli suuri, kun näin valtavat kivimuurit piikkilankoineen ja sisäänkäynnin kuin hienommastakin hotellista. Autonkuljettajamme kävi kysellemässä vartijoilta, että olisiko mitenkään mahdollista, että pääsisimme  vilkaisemaan sisäpuolelle. Mutta ei, vartijat pyörittivät päätään, sinne taisi siis olla uteliailta pääsy kielletty 😃

Tälläinen päivä meillä täällä tänään, ilta jatkuu vielä illallisella mukavassa pienessä  ravintolassa, jonka eilen ihan sattumalta löysimme.

Terkuin Tarja ❤️