Otimme kohteeksi vuoristokylän, pyöräillessä mutkittelevaa kaunista oliivipuiden kehystämää tietä, tuntui vielä niinkuin paratiisissa olisi pyöräillyt. Mutta aika pian korkeuserot alkoivat tuntua keuhkoissa ja pohkeissa, oikeastaan vain Härmäläinen sisu sai jatkamaan ylöspäin. Lopulta oli pakko myöntää, ettei enää jaksa ja oli jatkettava pyörän vierellä.
Päästyämme Tavernalle kiipeäminen palkittiin upealla näkymällä alas laaksoon!
Jätimme pyörät Tavernalle ja jatkoimme kylän läpi matkaa kohti kirkkoa. Käveleminenkin oli raskasta, varsinkin kun saimme vielä paikallisilta asukkailta kuulla kävelleemme koko kirkon ohi. Alaspäin tuleminen oli toki huomattavasti helpompaa, kirkkokin löytyi..ihmetellä saattaa kuinka oli mahdollista, ettemme sitä menomatkalla huomanneet.
Maisemat olivat kyllä uskomattoman kauniit ja kylä oli upea, juuri sellainen kuin Kreikka on kaikissa mainoskuvissa. Harmi vaan, kun väsyneenä ei enää jaksanut kovin paljoa kuvaaminen innostaa.
Alastulo oli kyllä huomattavan paljon helpompaa, ei tarvinnut kuin tosissaan jarruja painaa ja pelätä mutkissa mahdollisesti vastaan tulevaa liikennettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti