Selailin aikani kuluksi vanhoja reissukuvia, vastaani tuli matka Kambozaan, joka täytti mieleni muistoilla. Aikaa on kulunut reilu kaksi vuotta, joten asiat ovat vielä melko tuoreessa muistissa.
Lähdimme loisteliaalla bussilla Ho Chi Mihn citystä matkaan, ajattelimme että tästähän tulee helppoa, tilaa oli vaikka muille jakaa ja palvelu pelasi. Ei tuntunut yhtään pahalta ajatukselta istua 12 tuntia ilmastoidussa autossa, wifi yhteyden päässä. Kukaan ei vaan ollut muistanut meille kertoa, että joudumme Phnom Penhissä vaihtamaan autoa ja varsinkaan sitä että loppumatka taitettaisiinkin sitten ihan eri luokan bussilla. Eikä myöskään sitä, että lippujen vaihtaminen ja oikean auton etsiminen saisi verenpaineemme nosusemaan huippuun.
Vihdoin pääsimme kuitenkin taas matkaan...pylly puutui ja matka vaan jatkui ja jatkui. Välillä mietin, että milläköhän kynnöspellolla ajamme, hiekkatiet joita kuljimme olivat niin huonossa kunnossa. Autossa ei ollut vessaa, kuten ei mitään muutakaan ylellisyyksiä. Yhtäkkiä eräs matkustajista sai hirveän hepulin, kukaan ei oikein tainnut ymmärtää mistä hädässä olisi kysymys, kunnes kuski tajusi ja pysäytti auton. Sinne mies juoksi yön pimeyteen luonnollisille tarpeilleen, itselle ei tullut edes mieleen mennä perässä, vaikka tarvetta olisikin ollut.
Lopulta saavuimme Siem Reapiin, johon olimme ihme kyllä etukäteen sopineet yöllisen aikataulun vuoksi tuktuk kuljettajan paikallle. Astuimme autosta kesäisissä vaatteissamme ja yllätys oli melkoinen, sillä ilma oli todella kylmä....tammikuussa. Vajaan puolen tunnin matka bussiasemalta hotellille shortseissa tuntui ehkä kuitenkin kaikkein pisimmältä...hampaat kalisivat kylmästä! Hotellilla sovimme kuljettajan kanssa seuraavaksi aamuksi treffit, hän lähtisi kuljettamaan meitä Angor Wattiin, joka oli tämän retken pääkohde.
Angor Wat on koko maan kansallisylpeys ja tietenkin Kambozan tunnetuin nähtävyys, joka on ollut aikoinaan Khemerien valtakunnan pääkaupunki. Alueen vanhimmat temppelit on rakennettu 800-luvulla ja nuorimmatkin 1200- luvulla. Viidakon keskelle jääneitä temppeleitä alettiin kunnostaa 1900-luvun alussa entiseen loistoonsa. Työ kuitenkin keskeytyi punakhmerien noustessa valtaan 70-luvulla, vasta Kambozan vapauduttua hirmuvallasta ja sen jälkeen Vietnamilaisten miehityksestä, tuli Angor Watista yksi Aasian suosituimmista pyhiinvaelluskohteista.
Paikka on niin suuri, sinne ei kannata jalkaisin lähteä kiertelemään, vaan kannattaa ottaa tuktuk tai vaikka vuokrata polkupyörä. Mikäli paikkaan haluaa oikein kunnolla tustustua, siihen ei missään tapauksessa riitä yksi päivä! Me varasimme aikaa tutustumiseen muutaman päivän. Päivä hinta tuktukille oli noin 10€, joten sekin varmasti kuvastaa, että hintataso on todella edullinen.
Päästyämme pääportille, joka näkyy yllä olevassa kuvassa, tunnelma oli suorastaan taianomainen! Tuntui niinkuin olisi ollut Liisana Ihmemaassa tai olisi keskellä mitä uskomattominta unta! Eteenpäin mentäessä taianomaisuutta ei suinkaan yhtään vähennä suitsukkeiden tuoksun sekoittuessa kosteaaan ilmaan.Nähtävää ja katseltavaa on paljon, huoneissa, terasseilla ja sisäpihoilla avautuu jatkuvasti uusia näkymiä. Kiviportaita pitkin voi kavuta katselemaan maisemia laajemmalta, sitä mielenkiintoisimmilta näkymät näyttävät, mitä enemmän päästää mielikuvistustaan valloilleen.Lopuksi kuitenkin mitä ennemmän kiersimme alkoi tuntua, että kaikki toisti itseään ja íhmeellinen tianomaisuus alkoi ikäänkuin haihtua.
Matkamuistoiksi Angor Watista ostimme paikalliset soittimet, joista tulisi kyllä melkein oma tarinansa, silllä niin paljon niistä oli iloa ja huolta. Esa pääsi omalla soittimellaan "konsertoimaan" paikallisten miesten kanssa. Puhumattakaan ihmisten hyväntuulisista katseista ja kysymyksistä, ennenkuin pääsimme niiden kanssa Thaimaan kautta kotisuomeen. Useat kerrat ne olivat jäädä välille ja aina meistä jompikumpi oli ne valmis säästämään ja kantamaan. Tällä hetkellä ne muuten ovat kunniapaikalla kellarikomerossa, kun ei niille vaan täältä meidän kodistakaan omaa paikkaa löytynyt.
Siem Reap on melko pieni kaupunki, joten vietimme siellä aikaa vain neljä päivää. Iltaohjelmana kävimme ”Pub Streetillä”, jossa meiniki oli mukava ja ainakin meidän siellä ollessamme melko rauhallinen. Lisäksi tietenkin kannattaa käydä Night Marketissa josta voi ostaa tulisia, vaatteita ja paikallisia käsitöitä yms.
Reissumme jatkui Thaimaan puolelle minibussilla, matkan aikana pelkäsin ensimmäistä kertaa oikein todenteolla! Kuljettaja varmaan kuvitteli olevansa paikallinen Kimi Räikkönen, vauhti oli sitä luokkaa ja läheltä piti tilanteita sen mukaan. Ei tiennyt olisiko pitänyt silmiä auki vai kiinni, kun rystyset valkoisena piti kiinni sieltä mistä pystyi. Tätä kokemusta en voi suositella kenellekkään, mieluummin lentoteitse.
Muuten voin lämpimästi suositella jokaista, jolla mahdollisuudet on, tekemään oman pyhiinvaellusmatkansa Angor Wattiin.
Tällläisiin muistoihin tällä kertaa
Tarja
Lähdimme loisteliaalla bussilla Ho Chi Mihn citystä matkaan, ajattelimme että tästähän tulee helppoa, tilaa oli vaikka muille jakaa ja palvelu pelasi. Ei tuntunut yhtään pahalta ajatukselta istua 12 tuntia ilmastoidussa autossa, wifi yhteyden päässä. Kukaan ei vaan ollut muistanut meille kertoa, että joudumme Phnom Penhissä vaihtamaan autoa ja varsinkaan sitä että loppumatka taitettaisiinkin sitten ihan eri luokan bussilla. Eikä myöskään sitä, että lippujen vaihtaminen ja oikean auton etsiminen saisi verenpaineemme nosusemaan huippuun.
Vihdoin pääsimme kuitenkin taas matkaan...pylly puutui ja matka vaan jatkui ja jatkui. Välillä mietin, että milläköhän kynnöspellolla ajamme, hiekkatiet joita kuljimme olivat niin huonossa kunnossa. Autossa ei ollut vessaa, kuten ei mitään muutakaan ylellisyyksiä. Yhtäkkiä eräs matkustajista sai hirveän hepulin, kukaan ei oikein tainnut ymmärtää mistä hädässä olisi kysymys, kunnes kuski tajusi ja pysäytti auton. Sinne mies juoksi yön pimeyteen luonnollisille tarpeilleen, itselle ei tullut edes mieleen mennä perässä, vaikka tarvetta olisikin ollut.
Lopulta saavuimme Siem Reapiin, johon olimme ihme kyllä etukäteen sopineet yöllisen aikataulun vuoksi tuktuk kuljettajan paikallle. Astuimme autosta kesäisissä vaatteissamme ja yllätys oli melkoinen, sillä ilma oli todella kylmä....tammikuussa. Vajaan puolen tunnin matka bussiasemalta hotellille shortseissa tuntui ehkä kuitenkin kaikkein pisimmältä...hampaat kalisivat kylmästä! Hotellilla sovimme kuljettajan kanssa seuraavaksi aamuksi treffit, hän lähtisi kuljettamaan meitä Angor Wattiin, joka oli tämän retken pääkohde.
Angor Wat on koko maan kansallisylpeys ja tietenkin Kambozan tunnetuin nähtävyys, joka on ollut aikoinaan Khemerien valtakunnan pääkaupunki. Alueen vanhimmat temppelit on rakennettu 800-luvulla ja nuorimmatkin 1200- luvulla. Viidakon keskelle jääneitä temppeleitä alettiin kunnostaa 1900-luvun alussa entiseen loistoonsa. Työ kuitenkin keskeytyi punakhmerien noustessa valtaan 70-luvulla, vasta Kambozan vapauduttua hirmuvallasta ja sen jälkeen Vietnamilaisten miehityksestä, tuli Angor Watista yksi Aasian suosituimmista pyhiinvaelluskohteista.
Paikka on niin suuri, sinne ei kannata jalkaisin lähteä kiertelemään, vaan kannattaa ottaa tuktuk tai vaikka vuokrata polkupyörä. Mikäli paikkaan haluaa oikein kunnolla tustustua, siihen ei missään tapauksessa riitä yksi päivä! Me varasimme aikaa tutustumiseen muutaman päivän. Päivä hinta tuktukille oli noin 10€, joten sekin varmasti kuvastaa, että hintataso on todella edullinen.
Päästyämme pääportille, joka näkyy yllä olevassa kuvassa, tunnelma oli suorastaan taianomainen! Tuntui niinkuin olisi ollut Liisana Ihmemaassa tai olisi keskellä mitä uskomattominta unta! Eteenpäin mentäessä taianomaisuutta ei suinkaan yhtään vähennä suitsukkeiden tuoksun sekoittuessa kosteaaan ilmaan.Nähtävää ja katseltavaa on paljon, huoneissa, terasseilla ja sisäpihoilla avautuu jatkuvasti uusia näkymiä. Kiviportaita pitkin voi kavuta katselemaan maisemia laajemmalta, sitä mielenkiintoisimmilta näkymät näyttävät, mitä enemmän päästää mielikuvistustaan valloilleen.Lopuksi kuitenkin mitä ennemmän kiersimme alkoi tuntua, että kaikki toisti itseään ja íhmeellinen tianomaisuus alkoi ikäänkuin haihtua.
Matkamuistoiksi Angor Watista ostimme paikalliset soittimet, joista tulisi kyllä melkein oma tarinansa, silllä niin paljon niistä oli iloa ja huolta. Esa pääsi omalla soittimellaan "konsertoimaan" paikallisten miesten kanssa. Puhumattakaan ihmisten hyväntuulisista katseista ja kysymyksistä, ennenkuin pääsimme niiden kanssa Thaimaan kautta kotisuomeen. Useat kerrat ne olivat jäädä välille ja aina meistä jompikumpi oli ne valmis säästämään ja kantamaan. Tällä hetkellä ne muuten ovat kunniapaikalla kellarikomerossa, kun ei niille vaan täältä meidän kodistakaan omaa paikkaa löytynyt.
Siem Reap on melko pieni kaupunki, joten vietimme siellä aikaa vain neljä päivää. Iltaohjelmana kävimme ”Pub Streetillä”, jossa meiniki oli mukava ja ainakin meidän siellä ollessamme melko rauhallinen. Lisäksi tietenkin kannattaa käydä Night Marketissa josta voi ostaa tulisia, vaatteita ja paikallisia käsitöitä yms.
Reissumme jatkui Thaimaan puolelle minibussilla, matkan aikana pelkäsin ensimmäistä kertaa oikein todenteolla! Kuljettaja varmaan kuvitteli olevansa paikallinen Kimi Räikkönen, vauhti oli sitä luokkaa ja läheltä piti tilanteita sen mukaan. Ei tiennyt olisiko pitänyt silmiä auki vai kiinni, kun rystyset valkoisena piti kiinni sieltä mistä pystyi. Tätä kokemusta en voi suositella kenellekkään, mieluummin lentoteitse.
Muuten voin lämpimästi suositella jokaista, jolla mahdollisuudet on, tekemään oman pyhiinvaellusmatkansa Angor Wattiin.
Tällläisiin muistoihin tällä kertaa
Tarja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti