Aika täällä Australian pohjoisterritorion pääkaupungin trooppisessa ilmastossa kuluu todella nopeasti, ei huomaakaan kun päivä on jo illassa. Lämpömittari kohoaa reippaasti kolmenkymmenen lämpöasteen yläpuolelle, joten voitte uskoa, niin on ihanaa tulla tänne ilmastoituun hotellihuoneeseen lepäämään.
Darwinissa on asukkaita noin 130 000, kaupunki on todella siisti, moderni ja kompakti paketti. Kaupunki on uudelleen rakennettu lähihistorian aikana pariinkin kertaan, ensimmäisen kerran toisen maailmansodan aikaan Japanilaisten pommien jäljiltä ja toisen kerran vuonna 1974 cykloni tuhosi suurimman osan kaupungista.
Ydinkeskusta tulee nopeasti tutuksi, sillä kaupungissa on oikeastaan vain kaksi pääkatua, joiden varrella sijaitsee kaikki oleellinen. Jos saisin ihan omin sanoin kuvailla paikkaa, niin pieni unelias maalaiskaupunki, jossa kaikki tuntee toisensa ja muukalaiset otetaan tuttavallisesti vastaan. Jotenkin täällä vaan on tosi kotoinen ja turvallinen olo!
Australian englantia on todella vaikea ainakin minun ymmärtää, aluksi en tiennyt yhtään mistä puhutaan, mutta hiljalleen korva alkaa tottumaan ja löytämään tuttuja sanoja. Vaikeutta lisää myös se, että ihmiset puhuvat todella nopeasti. Olisiko vähän sama, jos ulkolainen kuuntelisi suomessa minun vahvaa härmän murretta 😃
Kaupunkiin tutustuimme Hop On Hop Off bussilla, joka maksoi 30 $/ hlö. Lippu on voimassa vuorokauden, mutta me teimme aluksi reitin niin, että istuimme koko puolentoista tunnin kierroksen kyydissä. Matkan varrella oli luonnontieteellistä museota, kovin mainostettu sotamuseo, mutta ne eivät saaneet meitä tällä kertaa ulos bussin kyydistä.
Näimme todella hienoja rantoja, mutta meidän näkökulmasta niilllä ei sitten olekaan muuta virkaa, kuin katsella. Mereen ei voi mennä uimaan meduusojen ja krokotiilien vuoksi, jopa rannoilla olemista tulee siis välttää.
Bussin kyydistä pääsi näkemään niin kovasti odottamiani kenguruja, tosin ne olivat niin kaukana, että kuvaaminen oli lähes mahdoton tehtävä. Jos vaan ehdimme, niin palaamme uudelleen auringon laskun aikoihin, kun ne lähtevät liikkeelle.
Waterfrontissa pääsee halutessaan uimaan suolaiseen mereen. Siellä on merestä rajattu uimalaguuni, jossa voi turvallisesti uida ja hiekkarannalla ottaa aurinkoa. Erikoisuutena alueella on uima-altaissa olevat aaltokoneet, siellä voi polskia aaltojen seassa. Alue on muutenkin kaunis ja viihtyisän näköinen, lisäksi alueella on todella hyviä ruokapaikkoja.
Iltaelämä on kohdistunut Michael Streetille, jossa on paljon erilaisia menomestoja, pubeja, livemusiikkia ja iloisia nuoria ja vähän vanhempiakin paikallisia asukkaita sekä myös reppureissaajia. Saman kadun varrella on myös reppureissajien hostelli.
Kaduilla näkee paljon myös alkuperäisväestöä, aboriginaaleja. Lähinnä huomio kiinnittyy niihin surullisiin tapauksiin, jotka maleksivat ja nukkuvat kaduilla. Aluksi ne tuntuivat melko pelottavilta, kovine ja uhkaavine äänineen, mutta ei niiden tarkoitus taida kuitenkaan olla tehdä kenellekkään mitään pahaa. Aborginaalien oloista on otettu kantaa puolesta ja vastaan, vuosikymmenien ajan täällä Australiassa, Nykyisin (jos oikein ymmärsin) kaikki täysikäiset saavat jonkinlaista kuukausiavustusta, mutta se ei ole poistanut ongelmia, vaan ehkä jopa lisännyt.
Ajatuksena meillä oli tällä reissulla mennä tutustumaan myös Kakadun kansallispuistoon, mutta huonon kelin vuoksi teimme yhteisen päätöksen, että se saa jäädä nyt näkemättä. Toki tähän asiaan vaikuttaa myös se, että Esa on saanut flunssan ja ollut kuumeessa muutaman päivän.
Pieni pettymys on ollut, että Mindil beach on tähän vuodesta suljettu! Sinne olimme suunnitelleet menevämme tekemään ostoksia ja ihailemaan auringonlaskua. Toki täällä on muutenkin tähän aikaan vuodesta hiljaista, monet aktiviteetit paussilla huhtikuuhun saakka.
Näihin kuviin ja tunnelmiin
Tarja ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti