Powered By Blogger

Kävijöitä

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Matkalla



Nyt on yli 30 tuntia matkaa takana, junaa, lentokonetta, lentokonetta ja vielä kerran lentokonetta! 

Matka Amsterdamiin sujui nopeasti, lähinnä miettiessä seuraavaa vaihtoa! Kuinka  ehditään etsiä uusi portti melko vilkasliikenteiseltä  kentältä, kun aikaa on vain reilu tunti. Mutta vaikka hyvä asioita murehtimaan olenkin, en osannut kuvitellakaan sitä väkijoukkoa, joka oli ennen meitä passintarkastusjonossa. Reilun puolen tunnin kuluttua olimme passimme esitelleet ja lähdimme etsimään uutta porttia. Kentällä oli niin hyvät opasteet, ettei edes kertaakaan eksytty polulta, vaan ehdimme vielä vähän jonottamaankin koneeseen pääsyä.


Hyvin suunniteltu ei ole aina sama, kuin puoliksi tehty. Olimme valmistautuneet nukkumiseen suurimman osan pitkästä lennosta Singaporeen, mutta ei mennyt tälläkään kerralla niinkuin elokuvissa! Nukahtaminen onnistui kyllä, mutta lähinnä herääminen oli ongelma. Heräilin jatkuvasti siihen, kun jalat, kädet, selkä,niska  tai peppu oli niin jumissa, ettei tiennyt miten päin niitä olisi liikutellut saadakseen veren taas kiertämään.

Vaikka KLM:n henkilökunta on mitä parasta ja palvelu pelaa kaikin puolin, on istuimissa todellakin toivomisen varaa! Ehkä juuri tällä tiedolla mikä nyt on, voin suositella lämpimästi lentoa Finnairilla Bangkokiin ja sieltä AirAasialla loppumatka. Vaikka Bangkokissa onkin välillä lentokentän vaihto, on se mielestäni parempi vaihtoehto! Plussat vielä Finnairille uudemmasta kalustosta.


Loppumatka Denpasariin menikin jo kivuttomasti, kun saimme välillä jaloitella pari tuntia terminaalissa.

Balille päästyämme totesimme yhdestä suusta, että haetaanko täältä turvapaikkaa, ettei tarvitse samaa reittiä uudestaan kulkea! Riittäisiköhän syyksi atooppinen ihottuma? 😃

Denpasarissa turvatoimet muuten sujuivat kivuttomasti, sillä suomalaiset eivät tarvitse enää alle 30 päivän oleskeluun viisumia.

Nyt siis perillä Sanurin salamoivan taivaan alla, kuuman kosteassa ilmastossa!


Tarja ❤️

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti